Tunnustus
Minä tunnustan, että rakastin miestä, jonka suvulle olin liian köyhä.
Tunnustan, että äitini opetti minut elämään toisenlaista elämää.
Tunnustan, että ryhdyin kurtisaaniksi.
Avasin sylini monille sen sijaan, että olisin ollut yhden omaisuuta.
Valitsin huoran vapauden vaimon tottelevaisuuden sijaan.
Saan suurempaa tyydytystä intohimosta kuin rukouksesta.
Sellainen intohimo on rukous.
Minä tunnustan, että rukoilen, että saisin vielä tuntea rakastajani huulet omillani, hänen kosketuksensa ihollani, hänen käsivartensa ympärilläni.
Olen kokenut sen antaumuksen.
Tunnustan, että janoan edelleen täyttymystä ja kiihkoa. Tarraudun unelmaan meistä tässä säälittävässä paikassa, jossa emme voi olla oma itsemme.
Sitä unelmaa ei kukaan voi minulta viedä.
Jos olisin elänyt toisin, jos olisin elänyt miehen oikkujen armoilla sielu näivettyneenä rakkauden ja hellyyden puutteesta, sellainen loputon piina olisi ollut pahempi rangaistus kuin kuolema.
Te kaikki, jotka janoatte sitä mitä voin antaa mutta ette kestä sellaista valtaa naisen käsissä.
Kutsutte itseänne Jumalan lahjaksi, mutta rakkauden kaipuu sitä kutsutte saastaksi ja synniksi.
Kadun sitä, etten voinut muuta.
Elämääni en suostu katumaan.
-Veronica Franco-
Kaipaus
Ei kiihko vaan rakkaus häpeäni synnyttää.
Kohtalo mua koettelee, naiseus vangitsee.
Mustasukkaisuuteni mut maahan kahlitsee.
Jääkylmä kaipuun tuli kytemään vain jää.
Tuskani lähdettä mä silti rakastan.
-Veronica Franco-
Rukous
Rukoukseni turhaan kaikui,
epätoivoon sielu vaipui.
Onnettaren mieli muuttui,
pahan voimat peliin puuttui.
-Veronica Franco-
